Keltanokka kirjoittajana

Kirjoittamiseni alkoi pienenä – luulisin, että jopa ennen ala-astetta. Silloin tekstini tosin eivät olleet vielä kovin mykistäviä ja aloitinkin pienillä harppauksilla. Oman nimeni raapustaminen taisi olla se aloituskohta kirjoitustaidoilleni, joka muokkasi nykyistä tapaani kirjoittaa. En nimittäin tähän päivään mennessä ole onnistunut kirjoittamaan niin sanottua täydellista tekstiä. Englannin kirjoittamista harjoitan lähes päivittäin ja siksi se tuntuu helpommalta, kuin oman äidinkieleni kirjoittaminen. Ehkä nyt olisi oiva hetki tehdä asialle jotakin.

Ala-asteella järjenjuoksuni oli vielä lapsen tasolla enkä oikeastaan edes muista yhtäkään kirjoitustani niiltä ajoilta. Olenkin hyvin pitkään suhtautunut kirjoittamiseen hällä väliä-asenteella. Yläasteella kirjoitin niitä näitä ja arvosanani roikkuivat seitsikossa. Osasin jotenkin jo kirjoittaa, mutta kieliasuni ja sanavarastoni eivät olleet vielä kovin hienostuneet. Mielikuvitukseni laukkasi teksteissäni valtavasti ja kirjoitin jopa rinnakkaismaailmoista, ihmislihaa syövistä vihreistä örkeistä ja jättiläishämähäkeistä. Nämä olivat varmasti saaneet sytykkeen lukemistani Bert-kirjoista.

Lukiossa äidinkielen aineeni olivat vieläkin sitä samaa keskitasoa kuin yläasteella. Tämä oli osaksi sen ansiota, että kirjoitin melkein aina ohi annetun aiheen. Ihmettelin jopa ylioppilaskirjoitusteni tulosta, sillä olin sentään pärjännyt kursseilla tyydyttävästi. Myöhemmin niihin palatessani ymmärrän olleeni liian naiivi kirjoittamaan vaativia tekstejä ja ajatusmaailmani oli lähempänä peruskoulua kuin ammattikorkeakoulua.

Äitini tapasi sanoa minulle aina, että "lue, poika kirjoja niin sivistyt". Loppuen lopuksi en niitä paljoa lukenut, lukuunottamatta Harry Potter –saagaa. En voi siis sanoa itseäni kovin sivistyneeksi. Alun perin hain kurssille, jotta voisin kehittyä kirjoittajana ja oppisin laittamaan pilkun kaikkiin mahdollisiin väleihin. Toivottavasti kurssi puhaltaa uutta puhtia kirjoittamiseeni.